perjantai 15. joulukuuta 2017

Yhden ajanjakson loppu

Sitä kuvittelee olevansa voittamaton ja uskoo, että se oma hevosystävä on kuolematon. Kun muut teinivuosien tuttavat, joutuvat sanomaan hyvästit 90-luvun alussa syntyneille hevosilleen, sitä ajattalee, että onneksi Sulo on terve, se voi elää vaikka kuinka kauan.

 Kun joku murtaa kätensä, sitähän voi liikkua muilla ruuminosilla aivan normaalisti. Se on kuitenkin vain käsi. Jos murtaa kylkiluunsa, niin eihän se vaikuta ihmiseen muuten, kuin että kylkeen vähän sattuu? Niinhän sitä voisi luulla. Sitä kuvittelee, että käsi kipsissä voi mennä salille treenaamaan jalkoja ja tallille hoitamaan hevosia. Kun koko kroppa pistää paukkunsa paranemiseen, ei pysty kuin nukkumaan ja kärsimään kivusta. Kun leikkaushaavan infektioriskin takia ei saa mennä tallille, istuu kotona ja ihmettelee, onko tosiaan näin heikko. Lääkäri sanoi, että toipumiseen menee vuosi, mutta vasta nyt noin vuosi onnettomuuden jälkeen, se on uskottava.

Keväällä kävin ratsastamassa kolme rästituntiani pois Viitaniemestä, heti kun käsi kesti ohjien pitämisen, eli toukokuussa 2017. Tämän jälkeen rahapula iski ja into laantui. Muutaman kuukauden ratsastus- ja liikuntatauko vie kroppaa taaksepäin vuosia. Tuntui siltä, että mitä järkeä on mennä tunnille, kun kroppa ei enää osaa niitä asioita, jotka pää muistaa. Siispä tunneilla käyminen jäi.

Kesä tuli ja meni vauhdilla. Koulu ja parantuminen veivät koko kevään ja sitten olikin kesätöiden aika. Ehdin käydä vain muutaman kerran kotona koko kesän aikana. Sulon laidunkaverina oli tällä kertaa arabiruuna Samppa ja Sulo sai nauttia pitkän rauhallisen, varmasti onnellisenkin laidunkauden kotona. Muutaman käyntilenkin ehdimme nauttia Sulon kanssa yhdessäkin kesällä.

Lokakuun alussa Sulo lähti Sampan kanssa takaisin MaJa-tallille. Marraskuun ensimmäisenä päivänä istun koulussa tylsistyneenä luentoon, kun äitini pistää viestin, että Sulolla on ähky. Ryntään käytävälle luokasta ja soitan äidille. Koko päivän olen yhteydessä Lietoon ja kyselen Sulon vointia. Serkkuni lähtii illan viimeisellä bussilla kohti kotia katsomaan Suloa.

Ähky eteni äkillisesti ja tallin omistaja oli soittanut paikalle eläinlääkärin. Tämä ei suostunut letkuttamaan hevosta öljyllä, vaikka Sulon ähkyt ovat aina menneet sillä ohi, jopa ne pahimmat. Eläinlääkärin mielestä öljyn toimimisesta ei ollut näyttöä ähkyn hoidossa (paitsi varmaan vuosisadat, joten en tiedä mitä seillä ell. koulussa opetetaan nykyään?). Hän yritti letkuttaa Suloa vedellä. Vaikka en eläinlääkinnän ammattilainen olekaan, niin sanoisin, että yleisesti tukos tarvitsee lauetakseen liukasteen... Lisäksi letkutustilanteessa oli hevonen alkanut vuotaa huomattavan paljon verta, sitä tuli sekä sieraimista, että suusta. Tämän toimenpiteen jälkeen ell. väitti että ähky on hoidettu, lähti paikalta ja kirjoitti ison laskun.

Sulon tila kuitenkin huononi edelleen iltaa kohti. Tallin omistaja yritti soittaa eläinlääkärin uudelleen paikalle, mutta tämä ei suostunut vanhan hevosen takia tulemaan uudestaan. Tallinomistaja joutui soittamaan useampaan paikkaan, kunnes yksi ell. saapui tallille kymmenen aikaan. Hän totesi, että hevosella on luultavasti sisäistä verenvuotoa, joka saattaa olla aiheutunut aiemmista toimenpiteistä. Sulo olisi vietävä Hyvinkäälle leikattavaksi, mutta matka saattaisi olla vanhalle erittäin tuskissaan olevalle hevoselle liian raskas. Äitini oli puhelinyhteydessä tallin omistajaan ja teki päätöksen, ettei ole enää järkeä pistää hevosta kärsimään lisää. Niimpä illalla paikalle saapunut eläinlääkäri päästi Sulon rauhallisesti ikuiseen uneen ja pois kovista tuskistaan.

Äitini soitti minulle yhdentoista aikaan yöllä ja puhelun jälkeen soitin samantien serkulleni, joka istui bussissa matkalla Lietoon ja kerroin suru-uutisen. Meidän Suloa ei enää ollut.

Onneksi oli MaJa-tallin henkilökunta <3. Sulo ei koskaan meidän yhteisen taipaleemme aikana ole ollut paremmassa paikassa ja kaikki apu mitä sieltä saimme, tässä surullisessa lopussa on kaikkien kiitosmäärien ulkopuolella, niin korvaamatonta se oli.

Seuraavana viikonloppuna menimme hakemaan Sulon tavarat tallilta, ja menetys tuntui yhä konkreettisemmalta. Vaikea sitä on edelleenkään uskoa, mutta 18 vuotinen taipaleemme on nyt ohi.
Sitä miettii jatkuvasti, että mitä jos ell. olisi toiminut toisin, mitä jos olisin itse ollut paikalla, mitä jos, mitä jos. Sitten keskitymme Sulon ihmisten kanssa siihen, että Sulo sai kuitenkin hyvän 25 vuotisen elämän porkkanoilla hemmoteltuna ja syvästi rakastettuna. Sen ilkikurisen luonteen ja jästipäisyyden takia, sille olisi voinut käydä elämässään huonostikin, jos se olisi joskus päätynyt jonnekin toisaalle. Sulo oli kolmen tytön rakas hevonen, ensin siskoni, sitten minun ja viimeiseksi serkkuni ja varmasti vaikutti suurella persoonallaan myös monien muiden sydämiin.



Suhilo 2.7.1992 - 1.11.2017

torstai 5. tammikuuta 2017

Postaushaaste: Yhteenveto, hyvästi vuosi 2016!

Tammikuu 2016






Tammikuu oli ikimuistoinen ainakin kummitytölleni! Hän nimittäin tippui ensimmäistä kertaa ponin selästä! Kummityttöni kierähti ponin pään yli tielle, kun poni päätti ravaamisen sijasta heittää kunnon pukit...




Mimmi ja pukittava poni!

Helmikuu 2016



Helmikuussa ratsastin paljon Senkulla, 13 kertaa! Kävimme valmennuksessa ja teimme vaihtelevia harjoituksia. Kävimme ihmettelemässä myös elämää maneesin ulkopuolella lumihangessa :)









 Maaliskuu 2016


Kotieläin :D







Maaliskuussa Senkulla treenailu jatkui samaan malliin. Sulon tallilta jäätyivät vesiputket ja vedenjakelu vaikeutui viikoiksi. Kuskasimme ensin kotoa kanistereilla vettä ja myöhemmin kun vettä oli, lämmitimme vedenkeittimellä jäisen veden sekaan kuumaa, jotta sillä pystyi tekemään hevosen ruuat ja saamaan ulkovedet pysymään sulina!





Sulolle tuli ähky, josta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Ähkytilanteessa annettu piikki muodosti Sulon kaulaan ison patin, jota ihmeteltiin pääsiäisen aikaan eläinlääkärin kanssa.




Huhtikuu 2016

Huhtikuu oli tasaisen rauhallinen, Senkulla ja Sulolla ratsastelua ja mielessä aavistuksia tulevista muutoksista. Hommattiin Sulolle uusia varusteita.







Toukokuu 2016

 Senkun kanssa ratsastelin vielä toukokuussa. Toukokuun aikana selvisi, että muutto olisi edessä elokuussa ja vuokraussuhteen päättämisestä tuli sovittua.






Toukokuussa urakoitiin aitauksen kanssa ja saatiin hevoset kesälaitumelle. Sulon seuraksi tuli koko kesäksi eestinhevonen Rannu.








Kesäkuu 2016

Ensimmäisellä viikolla pääsin matkustamaan ensikertaa Kreikkaan Santorinille, ihana paikka <3
Hevostelut jatkuivat samaan malliin. Rannuun tuli myös tutustuttua paremmin, oikein mukava poniotus :)







Tuli myös PokemonGO :D


Heinäkuu 2016

Heinäkuussa puuhasin muuttoa ja ratsastelin viimeistä kertaa Senkun kanssa. Haikeat hyvästit hevoselle, joka oli suuri ja opettavainen persoona!










 Elokuu 2016

Alkupuoli vierähti kotona hevosia hoitaen ja elokuun lopussa alkoi rakennusarkkitehtuurin opinnot Tampereella. Uutta kotia Kalevassa laitettiin asumiskuntoon ja ihmeteltiin elämän muutoksia. Elämään tuli paljon uusia ihmisiä niin minulla kuin Sulollakin.





 Syyskuu 2016

Sulo ja Rannu siirtyivät takaisin Maja-tallille ja minä siirryin takaisin ratsastustunneille Viitaniemeen. Koulu alkoi tosissaan ja vei yllättävän paljon aikaa. Se ei toisaalta haitannut, kun oppinaineet olivat mieluisia.








Lokakuu 2016

Lokakuussa elämässäni tuli eteen aika suuria muutoksia. Erosin reilun neljän vuoden parisuhteesta ja muutin asumaan jälleen yksin. Rakastan kyllä uutta kotiani! Ihana rempattu yksiö kohtuullisella hinnalla, ja parasta on se, että ikkunasta näkyy Tornihotelli ja keskustaan on vain 1km matkaa.

Erosta ajatukset vei pois lukuisat koulutehtävät, ihanat ystävät ja tietysti hevoset!








Marraskuu 2016

Marraskuu vierähti ohi nopeasti samoissa merkeissä. Ehdin Suloakin morjestamaan vain kerran. Ratsastustunneilla alettiin treenata minulle uusia ja mielekkäitä tehtäviä ja tunsin kehittyväni pitkästä aikaa! Sain jopa nauttia parista yksityistunnista, luksusta :)






Ei oma hattu xD

Tämä oli jostain syystä mielestäni aivan hulvaton juttu #vaintamkjutut

Kouluhommia

Joulukuu 2016

Joulukuun alku sujui viimeisiä kouluhommia hoitaen ja tentteihin lukien. Joulukuun 25. päivän tapahtumat varmaan muistan ikuisesti, sillä tipuin Sulon selästä, pahimmilla vammoilla, mitä olen koskaan saanut hevosen selästä maastoutuessa. Käden murtuminen oli aikamoinen shokki, en olekaan vahingoittumaton hevosten kanssa... Käsi leikattiin 29. joulukuuta ja loppuvuosi meni leikkauksesta toipuessa. Kaipuu Tampereelle oli aika kova! Alunperin piti viettää uuden vuoden aatto siellä, mutta Tampereelle pääsy siirtyi ainakin viikolla, ehkä jopa kahdella.





postaushaaste-1